Salsa-Kalastuksen tarina sai alkunsa 1990-luvulla Pohjois-Karjalassa, kun intohimoiset kalamiehet alkoivat kehittää ja valmistaa kalastustarvikkeita paremman saaliin toivossa. Alussa tuotteita tehtiin pelkästään käsityönä, perinteisin menetelmin, mutta nykyään, suuren kysynnän ansiosta, tuotteet ovat teollisessa valmistuksessa.
Salsa-tuotteiden valmistus muuttui yritystoiminnaksi 2000-luvun alussa Carviform-nimisen yrityksen alle, pieneen pajaan Joensuun Rekkatielle. Vuonna 2004 Salsa-tuoteperheen kehittäjät perustivat Salsa-Kalastus / JTP Evolution Oy:n, joka keskittyy pelkästään kalastustuotteiden suunnitteluun ja valmistamiseen.
Salsa-Kalastus on tänä päivänä tunnettu laadukkaista ja innovatiivisista tuotteistaan. Nämä ominaisuudet ovat saaneet vuosi vuodelta kasvavan kalastajajoukon vankkumattoman suosion ulkomaita myöten – nyt oikeat kalamiehet ja -naiset voivat keskittyä tarinoiden sijaan itse kalastamiseen ja unelmavonkaleiden narraamiseen. Eli siihen, mistä mekin Salsa-Kalastuksen omistajat nautimme eniten. Kireitä siimoja!
MITÄ ASIAKKAAMME SANOVAT?
Mukavia lainauksia asiakkaidemme suusta
"Salsalta sain raksihuput sekä toimivat järvikohtaiset suositukset"
"Lähti iso kasa houkkareita ja huppuja myyntiin, kun löysin Salsan tuotteet :)"